Sukelluksen pioneeri Hans Hassin matkan tarkoituksena oli saada mahdollisimman monta haikalaa filmille. Retkestä syntyi kirja Kameramiehiä meren syvyyksissä sekä elokuva Menschen unter Haien. Retkikunnalla oli käytössään happilaitteet, joilla sukellettiin syvälle.
”Yhtäkkiä ilmeni taas samanlaisia näköhäiriöitä kuin sillä paikalla, missä olin rauskuja valokuvannut. Ensimmäisenä ajatuksenani oli nousta oitis pintaan, mutta sitten keksin mielestäni parempaa. Vaikka pahempaa se sittenkin oli, niinkuin pian kävi selville. Mieleeni juolahti näet, että tällaisia sukellusvehkeitä yrittää minun jälkeeni käyttää veteen laskeutuessaan vielä moni muukin, joten velvollisuuteni vaatii kokeilemaan niiden puutteitakin. Epäilemättä nuo näköhyttyset olivat happimyrkytyksen oireita, josta minua oli monet kerrat varotettu. Mutta miten ne mahtoivat nyt kehittyä edelleen? …Jäin siis merenpohjalle tekemään havaintoja itsestäni.”
Itävaltalainen sukelluksen pioneeri, biologi Hans Hass (1919-2013) on tutkimassa vedenalaista maailmaa Kreikassa Pohjoisilla Sporadien saarilla Egeanmerellä vuonna 1942. Saariin kuuluu Skiathos, Skopelos, Alonissos, Skyros ja useita muita pienempiä saaria. Hassin tiiminä ovat hänen vanhat sukelluskaverinsa Jörg Böhler ja Alfred von Wurzian sekä kreikkalainen opas Ksenofon, biologi tri Beckh ja merimies Heinz. Heillä on käytössään pari happilaitetta sekä avonaista sukelluskypärää sukellusaikaa pidentämään. Happilaitteet hän oli teettänyt saksalaisella Drägerillä siten, että niissä oli hengityssäkki selässä helpottaen näin liikkumista.
Hans Hass teki ensimmäisen vedenalaisen kameransa jo vuonna 1938. Seuraavana vuonna ilmestyi hänen ensimmäinen kirjansa Jagd unter wasser mit Harpune und Kamera. Vuonna 1947 ilmestyneestä kirjasta Drei Jäger auf dem Meeresgrund julkaistiin myös suomenkielinen painos Kolme miestä meren pohjalla vuonna 1951. Kirja oli suosittu ja siitä julkaistiin toinenkin painos muutama vuosi myöhemmin. Myös allekirjoittanut luki kirjaa nuorena poikana suurella mielenkiinnolla 60-luvulla. Hassin seuraavasta kirjasta Menschen und Haie, joka julkaistiin vuonna 1948, tuli hyvin suosittu. Siitäkin tehtiin suomenkielinen painos nimellä Kameramiehiä meren syvyyksissä vuonna 1953. Juuri ko. kirjassa Hass kertoo matkastaan Egeanmerellä aikana, kun Euroopassa riehui toinen maailmansota. Hänellä oli vain vähän kokemusta happilaitteista, jotka hänellä oli mukanaan.
Happimyrkytys
Hass sukeltaa yksin happilaitteella Volos -nimisellä hylyllä noin 25 m syvyydessä. Hän on päättänyt ryhtyä laitteen koekaniiniksi. Näköhäiriöt lisääntyvät nopeasti. Hänen silmissään alkaa pyöriä ja korvissa kumista. Hän vapisee. Hass potkaisee viimeisillä voimillaan itsensä ylös pohjasta ja menettää sitten tajuntansa. Hänen happilaitteensa hengityssäkin sisällys on säädetty siten, että hän on hieman vettä painavampi. Potkaistuaan itsensä ylös hengityssäkin sisältämä happi laajenee kuitenkin sen verran, että hän alkaa nousta vähitellen ylös kohti pintaa. Lopulta hän nousee pintaan hengityssäkin noustessa hieman pinnan yläpuolelle. Ohi lentävät lokit huomaavat vedessä tuon oudon esineen ja alkavat kierrellä sen ympärillä. Heinz on juuri ampumassa lokkeja, kun hän näkee linnut Hassin ympärillä. Hän huomaa Hassin ja hakee hänet veneeseen. Jos Hass ei olisi potkaissut itseään ylös pohjasta ja jos nuo lokit olisivat lentäneet jossain muualla, hän olisi menehtynyt.
Hass oli muutamaa päivää aikaisemmin käynyt samalla hylyllä peräti 30 m syvyydessä, missä laivan potkuri sijaitsee. Nykyisen tietämyksen mukaan hapella ei tulisi sukeltaa 6-7 metriä syvemmälle, minkä jälkeen happi muuttuu myrkylliseksi ihmisen elimistölle. Aiheesta on kuitenkin olemassa monenlaisia näkemyksiä vuosien varrella. Minulla on 1970-luvulla ostettu syvyysmittari, jossa hapella sukelluksen syvyysrajaksi on merkitty 17 metriä. Hapenkierrättimen käyttöohjeisiin kuuluu, että happipussi ja -letkut pitää tyhjentää täysin typpipitoisesta ilmasta ennen sukellusta. On epäilyjä, että Hass olisi käyttänyt hyvin vaarallista systeemiä hengittämällä laitteeseen ilmaa ennen sukellusta, jolloin veden alla hengitettävä kaasu sisälsi jonkin verran myös typpeä.
Onnettomuuden jälkeen Hass totesi, ettei happilaitteella tulisi sukeltaa 20 metriä syvemmälle. Happimyrkytyksen vaara oli tuolloin tietysti vielä hyvin todellinen, mutta sukeltajantautia ei luonnollisesti tarvinnut pelätä! Happilaitteiden käyttöä siis jatkettiin, pitkä sukellusaika oli tärkeä valokuvaamisen ja filmaamisen takia. Tarkoituksena oli saada haikaloja filmille.
Haiden houkutusta dynamiitilla
Hait ovat hyvin harvinaisia rannikoilla ja saarten läheisyydessä Välimeressä. Hass oli ennen matkaa lukenut Werner Helwig’in vuonna 1939 julkaistun kirjan Die Raubfischer in Hellas. Kirja kertoi dynamiittikalastajista Kreikan vesillä. Ilmeisesti kirjasta myös ilmeni, että tuollainen rosvokalastus houkuttelee haita kuolleiden kalojen perään. Retkikunta oli Psathuran saarella, kun miehet kuulivat illansuussa kaksi voimakasta räjähdystä. Lähistöllä oli kaksi venekuntaa dynamiittikalastajia täydessä touhussa. Hass tuomitsi aluksi kirjassaan rosvokalastajien toiminnan. Opas Ksenofon kuitenkin kertoi, että pamaukset houkuttelevat paikalle haita. Koska haiden tutkiminen ja kuvaaminen oli retkikunnan päämäärä, Hassin mieli muuttui nopeasti.
Dynamiittikalastajien joukossa oli Ksenofonin tuttuja ja pian retkikunta ystävystyi heidän kanssaan. Kalasta ei ollut puutetta ja saalista syötiin yhdessä leirinuotiolla. Dynamiittikalastajat paikansivat kalaparvet vesikiikarilla, lyhyt sytytyslanka sytytettiin savukkeesta, jonka jälkeen odotettiin vielä hetki, ennen kuin räjähde heitettiin mereen. Panoksen tuli räjähtää juuri oikeaan aikaan pian veteen pudottuaan. Moni rosvokalastaja olikin käsi- tai naamapuoli. Eräällä sukelluksella Hass ja Alfred saivat myös itse tuntea räjähdyksen voiman veden alla. He paiskautuivat kuin rajun tuulenpuuskan voimasta ja olivat siitä mielissään, että heidän tärykalvonsa olivat vielä ehjinä. Pinnalla selvisi, että dynamiittikalastajat olivat heistä ainakin kahden kilometrin päässä.
Kun alussa Hass toimi yhdessä rosvokalastajien kanssa, hän myöhemmin käytti dynamiittia myös yksin oman retkikuntansa kanssa. Kerran hän osti räjähdettä satamarakennusvirastoltakin. Dynamiitilla oli hyvin houkuttava vaikutus haihin. Ne saapuivat välittömästi räjähdyksen tapahduttua syömään kuolleita kaloja. Hass kavereineen kamerat valmiina painui veden alle veden vielä kuohuessa. Haista saatiin paljon valokuvia ja filmiä ja retkikunta oli mielissään. Vaarallisia tilanteita kuitenkin tapahtui.
Kerran suuri tonnikala nousi pintaan veneen vieressä. Veneessä ollut dynamiittikalastaja halusi saada sen ja heitti räjähteen aivan veneen laidan viereen. Veneen pohjalla oleva dynamiitti piti silloin nostaa välittömästi ilmaan sen räjähtämisen estämiseksi. Panoksen räjähdyttyä vene nousi ilmaan ja romahti alas valtavassa vesisateessa. Dynamiitti tappoi tonnikalan joutuen sitten haiden suupalaksi. Alfred sukelsi happilaitteella pohjalle katsomaan puoliksi syötyä tonnikalaa. Silloin hyvin suuri hai ui tonnikalaa ja Alfredia kohti takaapäin. Alfred kääntyi viime hetkellä, mutta pysyi kuitenkin paikallaan. Hän otti valokuvan, viritti kameran ja otti toisenkin kuvan aivan hain suuren kidan edessä. Silloin oli Alfredin syntymäpäivä. Hass kirjoittaa kirjassaan, että Alfred oli joutua hain vatsaan syntymäpäivänään.
Kun Hans Hass houkutteli haita tappamalla kaloja dynamiitilla, Jacques Cousteau syyllistyi haiden teurastukseen elokuvassaan The Silent World. Tuolloin ilmeisesti vain ajateltiin aiheesta eri lailla kuin nykyään. Hass selittää toimintaansa kirjassaan: ”Epäilemättä tämä meidän puuhamme on mitä suuripiirteisintä vallattomuutta ja ilkivaltaisuutta ja ties’ mitä kaikkea, mutta mehän ajattelemme vain filmiämme, tahdomme kuviin haikaloja niin paljon kuin niitä suinkin voimme saada, niin että tarkoitus pyhittäköön keinot. Ja toisaalta taas: mitkä määrät syvyyspommeja nykyisin, sodan aikana joka päivä vesiin pudotetaankaan! Ja jo parinkymmenen vuoden ajan on täkäläisistä kalastajista joka toinen tai joka kolmas mies käyttänyt dynamiittia! Niin että mitäpä meidän muutamat paukkumme siinä enää merkitsevät?”
Salainen kaivo merenpohjassa
Ksenofon tiesi Stenon saarten vesillä merenpohjassa aukon, jonka pitäisi ulottua aina 60 metrin syvyyteen asti. Paikka löytyi merenlahdesta vasta toisella yrityksellä useita viikkoja ensimmäisen yrityksen jälkeen. Se sijaitsi kuuden metrin syvyydessä ja oli läpimitaltaan noin neljä metriä. Syvyyden tarkastus luotinuoralla antoi tulokseksi reilusti yli 50 metriä. Hass laskeutui varovasti kaivoon varusteenaan avokypärä ja köysi. Mitä syvemmälle hän pääsi, sitä vähemmän kasvillisuutta näkyi kuilun reunoilla. Tutkiakseen tarkemmin kaivon reunoja, hän laittoi köyden jalkojensa väliin ja yritti meloa käsillään lähemmäksi. Se oli vaikeaa ja hän keikkui heilurin tavoin puolelta toiselle. Hass laskeutui yhä syvemmälle huomaten samalla kuilun läpimitan kasvavan.
Yhtäkkiä hänen päänsä joutui veden varaan. Hän oli tuskin koskaan pelästynyt niin kovasti. Ilmaletku oli loppunut ja kypärä oli jäänyt roikkumaan hänen yläpuolelleen. Hän kiskoi itsensä nopeasti köyttä pitkin ylöspäin saaden päänsä takaisin kypärän sisään. Köysikin loppui hänen alapuolellaan. Jos hän kypärän menetettyään olisi hukannut myös köyden, hänen olisi voinut käydä todella huonosti. Hass oli nyt 30 metrin syvyydessä ja hän huomasi kuilun levenevän alaspäin kuin pullo. Hän pystyi näkemään pohjaan, joka vietti vinosti toiselle puolelle jonnekin pimeään.
Tuollaiset kaivomaiset kuilut ovat eräänlaisia karstivajoamia ja ne ovat suosittuja sukelluskohteita eri puolella maailmaa. Hain netistä hakusanoilla vedenalainen ”blue hole” ja ”sinkhole” Kreikassa, mutta en löytänyt kuin yhden pienehkön kuilun Ateenan läheisyydessä. Miksi tämä Hassin sukeltama iso kuilu ei ole sukeltajien tiedossa? Hassin mukaan kuilu sijaitsee ”Stenon saarten suojaisilla vesillä”. Sinne pääsee ohittamalla Pelagon saari matkatessa kohti Skiathosta. Pelagon toinen nimi on Kira Panagia ja se löytyy kartalta, mutta Stenon saaria ei löydy mistään! Netistä löytyy vain yksi Steno -niminen kylä Lefkaksen saarella, joka sijaitsee kaukana näistä saarista.
Lähetin tiedustelun Skiathoksessa sijaitsevaan sukellusfirmaan kysyen Stenon saarten sijaintia. Saarten nimi oli heille tuntematon. Kovin outo juttu, kun saarista eivät tiedä niin netti, kartat kuin paikalliset asukkaatkaan. Pohjoisten Sporadien karttaa sekä Hassin kirjaa tarkemmin tutkittuani päättelin, että vedenalaisen kaivon tulisi sijaita joko Alonissoksen tai Peristera -saaren tuntumassa. Alonissokselta löytyi sukellusfirma, joten lähetin heille asiasta sähköpostia. Vastauksena sain sukellusten hintoja, mutta ei mainintaa kaivosta. Kysyin asiaa uudestaan. Ja löytyihän tuo Hassin sukeltama kuilu lopulta! Se sijaitsee Peristera -saaren tuntumassa. Saamani vastauksen mukaan siellä ei kuitenkaan saa sukeltaa kansallista meripuistoa sekä arkeologisia alueita koskevien määräysten vuoksi. Lisäksi syynä olivat turvallisuusnäkökohdat. Ko. meripuistoalueella kuitenkin sukelletaan ja sukellusturistit pääsevät katsomaan myös yhtä hyvin vanhaa laivahylkyä amforoineen. Oletankin, että suurin syy kohteen salaamiselle ovatkin turvallisuusnäkökohdat.
Jostain syystä Hass salasi tarkemman tiedon kohteen sijainnista kirjassaan. Oliko se mahdollisesti kreikkalaisen Ksenofonin toivomus vai Hassin oma ajatus? Tuolla Peristera -saaren tuntumassa tuo salaperäinen blue hole siis sijaitsee. Ehkä jonain päivänä on mahdollista Hans Hassin jalanjäljissä tutustua sen salaisuuksiin…
Elokuva
Hass julkaisi Egeanmeren matkastaan elokuvan Menschen unter Haien vuonna 1947/1948. 84 minuuttia pitkä mustavalkoinen elokuva on saksankielinen, joten sitä on sen tähden hieman vaikeampi seurata. Siinä ei ole mitään vedenalaisesta kuilusta, mutta sukellus hapella ja hait ovat luonnollisesti päässeet mukaan. Elokuva löytyy Youtubesta:
Matkasta kertovaa kirjaa Kameramiehiä meren syvyyksissä löytyy edullisesti runsain mitoin antikvariaateista. Samoin löytyy Hassin aikaisempaa kirjaa Kolme miestä meren pohjalla. Kirjoja on helppo tilata netin välityksellä. Suosittelen näitä kirjoja jokaisen sukelluksen historiasta kiinnostuneen sukeltajan kirjahyllyyn.
Muutama vuosi myöhemmin Hass teki elokuvan Abenteuer im Roten Meer (julkaistiin englanniksi nimellä Under the Red Sea), joka sai ensimmäisen palkinnon Venetsian elokuvafestivaaleilla vuonna 1951. Se oli yksi lukuisista palkinnoista, joita hän sai elämänsä aikana. Vuosien varrella hän teki neljä suosittua elokuvaa, noin 70 TV-elokuvaa sekä ainakin 25 kirjaa. Hän teki myös monia keksintöjä sukellusteknologian alalla.
Eläintieteiden tohtori, biologi Hans Hass kuuluu kieltämättä merkittäviin sukelluksen uranuurtajiin. Hän oli liikkeellä vedenalaisen kameransa kanssa jopa aikaisemmin kuin Jacques Cousteau. Näillä kahdella pioneerillä onkin ollut välillään jännitteitä koskien heidän paremmuuttaan ja merkitystään sukelluksen kehityksessä. Tähän yksinkertaisesti voisi todeta, että molempien työ on ollut tärkeää. He täydensivät toisiaan!
Pekka Lahtinen