Category: Aikajana

Kadonnut kamera

Ensimmäinen vedenalainen kamerani oli omatekoinen kapistus, jolla tallensin Tampereen Pyynikin uimahallin vedenalaisia maisemia 1960-luvun lopulla. Kamera koteloineen kuitenkin katosi vuosien saatossa. Pari kuvaa kotelosta sekä muutama kuva veden alta palauttaa mieleen nuo ajat. Joskus vuoden 1969 aikoihin olessani 13-14 vuotias sain ajatuksen, että vedenalainen kamera olisi mielenkiintoinen juttu. Olin vuoden 1968 elokuussa hankkinut paineilmalaitteen, jota …

Jatka lukemista

Sukelluslaitteiden lähihistoriaa

Laitesukelluksen pioneeri Jacques Cousteau ja insinööri Emile Gagnan ovat saaneet nimensä historiankirjoihin modernin regulaattorin kehittäjinä. Keksintö mahdollisti omavaraisen, pinnalta riippumattoman sukelluslaitteen käytön. Kehitystyötä on kuitenkin tapahtunut jo paljon aikaisemmin. On syytä palata yli sata vuotta taaksepäin.

Jatka lukemista

Aurajoen puhdistussukelluksia 30 vuotta

Aurajoen puhdistuksen historiaa Otsikko Turun Sanomissa 20.9.1992: Aurajoesta juomavettä ja mustunutta romua. Artikkeli kertoo ensimmäisestä Aurajoen puhdistustempauksesta. Tapahtuma järjestettiin silloin AWARE – nimellä (Aquatiq World Awareness, Responsibility & Education). Järjestäjänä toimi tuolloin Turussa toiminutta FinnSuit-liikettä vetänyt pioneerisukeltaja Pirjo Vuola. Vuosia on vierähtänyt kolmekymmentä ja Aurajokea on edelleen puhdistettu turkulaisten sukeltajien voimin. Voi varmaankin todeta, että …

Jatka lukemista

Rynnäkkösukeltajat 1970

Saamamme ja luvalla julkaistu kaitafilmiltä digitoitu video. KaitafilmejäRynnäkkösukeltajat 1970Kuvaus: Mauri KallioTuotanto: DIVETECH

Sukellushistorian tapahtuma 20.-22.5.

Perinteistä Sukelluksen Päivää luentoineen ja sukellusnäytöksineen vietetään lauantaina 21.5. Oheisohjelmaa on myös perjantaina ja sunnuntaina. Katso ohjelma alta. Kaukaisimmat vieraat tulevat Saksasta saakka. Aika: 20.5. – 22.5.2022Paikka: Forum Marinum, Linnankatu 72, TurkuHinta: Maksuton Ohjelma Maanantai 16.5. Valmisteluja. Sukellusnäyttelyn rakentaminen Forum Marinumiin klo 10 alkaen. Halutessasi pääset innokkaana talkoolaisena vaikuttamaan miten sukelluksen historiaa esitellään suurelle yleisölle. …

Jatka lukemista

Hans Hassin retki Välimerellä vuonna 1942

Sukelluksen pioneeri Hans Hassin matkan tarkoituksena oli saada mahdollisimman monta haikalaa filmille. Retkestä syntyi kirja Kameramiehiä meren syvyyksissä sekä elokuva Menschen unter Haien. Retkikunnalla oli käytössään happilaitteet, joilla sukellettiin syvälle. ”Yhtäkkiä ilmeni taas samanlaisia näköhäiriöitä kuin sillä paikalla, missä olin rauskuja valokuvannut. Ensimmäisenä ajatuksenani oli nousta oitis pintaan, mutta sitten keksin mielestäni parempaa. Vaikka pahempaa …

Jatka lukemista

Sukellusnäytös ja -kokeilu Samppalinnan maauimalassa 18.7. kello 11-16.

Sunnuntaina 18.7.2021 kello 11-16 on sukelluskokemusta omaavalla yleisöllä mahdollisuus kokeilla sukeltamista historiallisella Siebe-Gorman -sukelluskypärällä. Yhdistyksemme jäsenet auttavat puvun päälle, neuvovat sen käytön ja pumppaavat sukelluksen ajan pukuun raitista ilmaa. Sukellus tehdään Samppalinnan maauimalan syvässä päässä, minne laskeudutaan alumiinitikkaita. Raskaalla sukelluskypärällä (kuvassa) sukeltaminen edellyttää turvallisuuden takia aiempaa aiempaa sukelluskokemusta. Raskaan kypärän kokeiluun otetaan ennakkoilmoittautumiset, koska sukellus …

Jatka lukemista

Att dyka. Handbok i sportdykning. 1959.

Att dyka on ensimmäinen ruotsalainen harrastesukelluksen opaskirja. Sen on kirjoittanut Ruotsin laivaston sukelluskoulutuksen uranuurtaja Gösta Fahlman 1950-luvun lopulla. Fahlman haki oppinsa muun muassa Yhdysvalloista (Underwater Demolition Team, 1952) sekä Englannista [wikipedia]. Fahlman siirtyi myöhemmin USA:han, jossa hän mm. toimi merenalaisten habitaattien asiantuntijana Havaijilla. Kirjaa on käytetty urheilusukelluksen alkuaikoina myös Suomessa. Sen lukijoita ovat Erkki Siirilän …

Jatka lukemista