Analoginen SOS dekompressiomittari antoi sukeltajille nykyisten sukellustietokoneiden tapaan lisää sukellusaikaa verrattuna taulukoihin. Laite saavuttikin maailmalla varsin suuren suosion, mutta sai osakseen myös kritiikkiä.
Insinööri Carlo Alinari ja elokuvaaja Victor Aldo De Sanctis toivat vuonna 1959 markkinoille automaattisen SOS dekompressiomittarin. Miehet olivat Torinossa Italiassa sijaitsevan sukellusvälinefirman Strumenti Ottici Subacquei (SOS) perustajia. Laitteesta on myös käytetty nimeä D.C.P., joka tulee sen italiankielisestä nimityksestä DeComPressimetro Automatico.
Mittarin rakenne on varsin yksinkertainen. Siinä on vesitiivis taipuisa kammio sekä kova kammio. Näiden välissä on osittain huokoinen keraaminen elementti. Kammioiden sisällä oleva kaasu kulkee vähitellen elementin läpi kovaan kammioon tai sieltä takaisin taipuisaan kammioon. Kulkusuunta riippuu vedenpaineesta, joka puristaa taipuisaa kammiota. Kovan kammion sisällä on painetta mittaava bourdon-putki, joka on yhteydessä mittarin kalibroituun osoittimeen. Näin laitteen sisällä olevan kaasun paine ja kulkusuunta osoittavat typen lisääntymistä ja vähentymistä sukeltajan kudoksissa.
Alussa SOS dekomittarin myynti oli hiljaista. Sukeltajat olivat tottuneet käyttämään dekompressiotaulukoita, joista yleisimmät olivat US Navy56 sekä ranskalainen GERS65. Kaikki muuttui vuonna 1967, kun Scubapro otti laitteen myyntiin. Pian kaikki nimekkäät sukellusvarusteita valmistavat firmat alkoivat edustaa mittaria, jolloin valmistaja SOS painoi edustavan firman nimen mittarin kannessa olevaan nimilaattaan. Näin mittari sai useita eri nimiä USA:ssa ja Euroopassa kuten Scubapro, Healthway, Beuchat, Nemrod ja Barakuda.
Mittarista tuli suosittu ja valmistaja sai sille patentteja useissa eri maissa. Analogisena laitteena se ei tarvinnut paristoja. Se ei kaivannut muuta huoltoa kuin huuhtelun makealla vedellä käytön jälkeen. Monet nimekkäät tutkijat ja valokuvaajat käyttivät sitä. Esimerkiksi vuonna 1977 julkaistun elokuvan The Deep (Syvyyden saalistajat) kuvauksissa kaikki käyttivät SOS mittaria. Elokuvassa näyttelivät pääosaa mm. Nick Nolte ja Jacqueline Bisset.
Kuuluisia sukellusfysiologi tri RW Hamilton on todennut: ”SOS mittarille ei ole selitystä. Sen ei pitäisi toimia, koska se perustuu tuntemattomille malleille. Mutta jotenkin se toimii – melkein täydellisesti 55 metriin asti. Enkä ole koskaan nähnyt sukeltajantautia SOS mittaria käyttävillä sukeltajilla. Jokseenkin mieletön juttu.” On myös mitattu laitteen antamia arvoja US Navy ja GER -taulukoihin ja on todettu, että se on turvallinen ainakin kohtuullisissa syvyyksissä. Mittarin ottaessa huomioon sukellusten välisen lepoajan sen on todettu olevan turvallinen myös toistuvissa sukelluksissa.
On kuitenkin ilmaantunut asiantuntijoita, jotka eivät luota SOS dekomittarin toimintaan. On esitetty kysymys: ”Kuinka mittarissa oleva pieni keraaminen savenpala voi vastata kokonaista ihmistä?” Lisäksi on tuotu esiin erilaisia ongelmia: kylmä vesi lisää kammion sisällä olevan kaasun viskositeettia; eri SOS mittarien lukemien välillä on havaittu eroavaisuuksia; vikatoiminnon varoitus puuttuu; laite ei kerro dekoajan pituutta. Arvostelijat ovatkin antaneet laitteelle lisänimen Bend-O-Matic, jossa bend -sana viittaa sukeltajantautiin.
VIDEO:
https://www.youtube.com/watch?v=KdZPrasU-a8
Kaikesta huolimatta SOS oli ensimmäinen suuren suosion saavuttanut dekompressiomittari, jota myytiin suuria määriä kaikkialla maailmassa – joidenkin arvioiden mukaan yli 50.000 kpl. Kun 1980-luvun alussa keksittiin ensimmäiset sähköiset dekompressiomittarit, SOS oli vielä silloin suosittu. Suosio hiipui vuosia myöhemmin, kun Dacor julkaisi Micro-Brain -järjestelmällä toimivan sukellustietokoneen vuonna 1988. Se perustui tri Albert Buhlmannin kehittämään dekompressio-algoritmiin.
Laite olikin meillä mukana useammalla reissulla Punaisella merellä vuosina 1979-1981.
Varman ja toimivan tuntuinen laite, mutta todella iso kapistus.
Senaikainen sukelluskerhoni Club Aquarius ry osti 1970-luvulla yhden SOS dekomittarin, jota jäsenet saivat lainata tarpeen mukaan. Laite olikin meillä mukana useammalla reissulla Punaisella merellä vuosina 1979-1981. Käytimme sitä kuitenkin vain ylimääräisenä varmistuksena, kun sukelsimme pääasiassa dekompressiotaulukoiden mukaan. Laitteen toiminnassa emme huomanneet mitään outoa tai hälyttävää. Varman ja toimivan tuntuinen laite, mutta todella iso kapistus verrattuna nykyisiin sukellustietokoneisiin!
Pekka Lahtinen