Ensimmäinen vedenalainen kamerani oli omatekoinen kapistus, jolla tallensin Tampereen Pyynikin uimahallin vedenalaisia maisemia 1960-luvun lopulla. Kamera koteloineen kuitenkin katosi vuosien saatossa. Pari kuvaa kotelosta sekä muutama kuva veden alta palauttaa mieleen nuo ajat.
Joskus vuoden 1969 aikoihin olessani 13-14 vuotias sain ajatuksen, että vedenalainen kamera olisi mielenkiintoinen juttu. Olin vuoden 1968 elokuussa hankkinut paineilmalaitteen, jota käytin sukeltajien vuorolla Pyynikin uimahallissa Tampereella. Uimahallin näkymiä sukeltajineen olisi hieno tallentaa filmille. Minulla ei vain ollut varaa sellaiseen hankintaan. Päätinkin rakentaa kotelon vanhempieni kameraan.
Perheen kamera tuolloin oli Agfa Isolette. Se oli paljekamera, jonka linssi nappia painamalla ponnahti esiin haitarimaisen palkeen avulla. Se saisi toimia vedenalaisten maisemien tallentajana. Hankin pleksilasia ja muovi- tai akrkyylitankoa läpivientejä varten. Ostin erikoisliimaa lasien liimaamiseen. Minulla ei ollut mitään erikoisia työkaluja ja käytinkin apuna eri firmoja sahaukseen ja reikien poraamiseen. Työtä tehtiin myös talonmiehen verstaalla, koska talonmiehen poika oli kaverini.
Ensimmäinen reikä tehtiin kotelon pohjaan kameran kiinnitysruuvia varten. Laitoin väliin kumilevyä tiivistykseksi. Sitten tarvittiin läpiviennit laukaisua, filminsiirtoa sekä laukaisun viritystä varten. Laukaisunappina toimi akryylitanko, johon tein pienen uran o-rengasta varten. Filminsiirto- ja viritystankojen tiivisteenä toimi akryylitangon päälle laitettut kumiputken palat, jotka painoivat tiukasti koteloa vasten. Viritystangon läpivienti sijaitsi kotelon etulasissa ja itse viritys tapahtui viritysvipuun kiinnitetyn ongensiiman avulla. Vititystankoa pyörittämällä siima kiristyi sen ympärille vetäen viritysvivun viritysasentoon. Siima tuli luonnollisesti löysätä ennen kuvan ottamista. Kotelon kansi pysyi kiinni metallilevyllä, joka oli kiristetty pitkien pulttien avulla kameran alla olevaan vastaavaan metallilevyyn. Pultit toimivat myös kahvoina.
Etäisyydelle, suljinajalle ja aukolle en tehnyt niiden vaikeuden vuoksi läpivientejä, joten ne piti säätää ennen kameran laittamista koteloon. Käytin filminä mustavalkoista 27 Dinin (= 400 ASA) 120 koon rullafilmiä, mikä oli herkintä tuohon aikaan saatavana olevaa filmiä. Kuvista näytti tulevan jonkin verran alivalottuneita eikä etäisyyskään ollut aina kohdallaan. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että filmin ylikehittäminen olisi auttanut alivalottuneisuuteen, mutta minulla ei tuolloin ollut asiasta tietoa. Vettä koteloon ei kuitenkaan päässyt eli se oli hieno juttu!
Vuosien saatossa niin kotelo kuin itse kamerakin ovat kadonneet. Ehkä ne on epähuomiossa jonkin muuton yhteydessä heitetty roskiin. Kaksi kuvaa vedenalaisesta kamerastani on kuitenkin tallella. Toisessa kuvassa nuorena poikana esittelen sukellusvehkeitäni, jolloin harppuunakin on päässyt mukaan kuvaan. Toinen kuva julkaistiin Urheilusukeltaja lehdessä N:o 14 vuonna 1972. Lehdessä oli esittely tamperelaisesta sukelluskerhosta Club Aquarius ry, johon kuuluin tuohon aikaan. Jutun yhteydessä oli pari kuvaa ”Vapaa-ajan maa”-messuilta Tampereella vuoden 1971/1972 tienoilta. Toisessa ko. kuvista kerhon jäsen Pentti Rakola piteli näytösluonteisesti kameraani kuvausta varten. Itse olin tuolloin flunssassa, enkä siksi päässyt veteen.
En luottanut koteloon niin paljoa, että olisin vienyt sen myöhemmin avoveteen, kun sain märkäpuvun. Itse tehdystä kamerakotelostani tuli täten vain lyhyehkö kokeilu uimahallissa ja vuosia myöhemmin ostinkin kunnollisen järjestelmäkameran ja siihen Ikelite-kotelon. Harmittaa vain tuo kameran ja kotelon katoaminen, mutta onneksi pari kuvaa niistä kuitenkin säilyi!
Pekka Lahtinen