Vedenalaisen valokuvauksen historia on melkein yhtä vanhaa kuin valokuvauksen historia. Siinä hyvin merkittävää sijaa näyttelevät ranskalainen Calypso sekä japanilaiset Nikonos -kamerat.
Teksti ja kuvat Pekka Lahtinen
Englantilainen William Thompson valmisti ensimmäisen vedenalaisen kamerakotelon vuonna 1856. Hän ei itse kuitenkaan ollut sukeltaja vaan kamera laukaistiin veden pinnalta vedetyllä narulla. Thompsonin ottamat ensimmäiset vedenalaiset valokuvat eivät valitettavasti säilyneet jälkipolville.
Ranskalainen biologi Louis Boutan otti sukeltamalla ensimmäisen valokuvan veden alta vuonna 1893. Hänen kuparista valmistama kamerakotelo oli niin raskas, että se tarvitsi 190 litran puutynnyrin nosteen helpottamaan kotelon käsittelyä. Kuvaamista vaikeuttivat myös pitkät, jopa 30 minuutin valotusajat. Pari vuotta myöhemmin hän otti avuksi magnesium-pohjaisen vedenalaisen salamalaitteen. Siihen kuului hapen luovuttajana ilmalla täytetty puutynnyri, jonka yläosaan oli kiinnitetty spriilamppu vesitiiviin lasikuvun alle. Salama laukaistiin painamalla kumista painiketta, joka puhalsi magnesiumia lampun liekkiin. Myöhemmin hän kehitti veljensä kanssa myös pienempiä kamerakoteloita ja sähköllä toimivia salamalaitteita. Boutan kirjoitti ensimmäisen aihetta koskevan kirjan La Photographie sous-marine et les progres de la photographie vuonna 1898.
Englantilainen John Ernest Williamson kuvasi ensimmäisen vedenalaisen filmin Thirty Leagues Under The Sea Bahamasaarilla vuonna 1914. Hän menii merenpohjaan erityistä haitarimaista putkea pitkin, jonka päähän oli rakennettu ikkunoilla varustettu uloke. Hän käytti samaa laitetta Jules Vernen novelliin pohjautuvassa elokuvassa 20.000 Leagues Under The Sea. Siinä katsojat näkivät ensimmäisen kerran kaloja sekä sukeltajia kävelemässä meren pohjalla.
Kasvitieteilijä William Harding Longley ja valokuvaaja Charles Martin ottivat ensimäiset värivalokuvat veden alta vuonna 1923. He käyttivät apuna veden pinnalla lautalla palavaa voimakasta ”magnesium-salamaa”. National Geographic julkaisi heidän kuviaan heinäkuun numerossa 1927.
Vähitellen vedenalainen valokuvaus ja filmaus lisääntyivät innokkaiden merentutkijoiden ja harrastajien keskuudessa. Varsinkin sukelluksen pioneerien Jacques Cousteaun ja Hans Hassin ottamat kuvat ja filmit toivat aiheen julkisuuteen. Kameroiden kotelot olivat kuitenkin omatekoisia, kunnes ranskalainen Beuchat julkaisi ensimmäisen Tarzan -merkkisen kaupallisen va-kamerakotelon vuonna 1948. Henry Broussard suunnitteli sen ranskalaiselle Foca -kameralle. Hieman myöhemmin La Spirotechnique valmisti samaa koteloa nimillä Aquaphot ja Focascaph. Samoihin aikoihin Franke & Heidecke Rolleista alkoi suunnitella Rolleiflex -kameralle koteloa itävaltalaisen Hans Hassin kanssa. Vuonna 1954 tulikin myyntiin nimekäs Rolleimarin -kotelo, josta on myös käytetty nimitystä Rolleimarin System Hans Hass. 1950-luvulla tuli myyntiin myös muita kaupallisia va-koteloita kuten esim. Photo-Marine II Englannissa sekä Seahawk-Mark II ja Wollman-Schmidt Yhdysvalloissa. Tuon ajan kamerakotelot olivat kuitenkin varsin painavia ja hankalia käyttää. Jotain parempaa oli onneksi suunnitteilla.
CALYPSO
Jacques Cousteau ja belgialainen insinööri Jean Guy Marie Josef de Wauters d’Oplinter keskustelivat Punaisen meren rannalla sukelluksen tulevaisuudesta 1950-luvun alussa. Heidän keskustelunsa käsitteli myös tarvetta kehittää pieni ja kätevä 35 mm:n vesitiivis kamera. Cousteau oli palkannut Jean de Wautersin retkikuntaan tutkimusalus Calypsolle. Jean de Wautersilla oli jo vankka kokemus lentokoneiden suunnittelusta ja rakentamisesta 1930-luvulla. Työskennellessään Calypsolla hän suunnitteli vedenalaisen skootterin sekä La Soucoupe -nimisen vedenalaisen aluksen retkikunnan käyttöön.
Myöhemmin Jean de Wauters siirtyi La Spirotechnique -firman palvelukseen. Hänellä oli vankka aikomus panostaa vedenalaiseen valokuvaukseen ja hän alkoikin kameran suunnittelun vuonna 1956. Suunniteltavan kameran tulisi omata seuraavia ominaisuuksia: yksinkertainen, vahva, ei suurempi kuin tavallinen kamera, houkutteleva ulkonäkö, läpivientien määrä pieni, etäisyyden säätömahdollisuus sekä lähelle että kauas, kohtuullinen hinta ja soveltuvuus myös maanpäälliseen kuvaukseen.
Vuonna 1961 markkinoille tuli vihdoin pieni vesitiivis kamera, jolla oli myös kaupallinen menestys: Calypso. Kamerasta käytettiin esitteissä ja mainoksissa myös nimitystä Calypso-Phot. Kamerassa oli kolme osaa: SOM Berthiot-Flor 3.5/35 mm:n objektiivi, kotelomainen runko sekä sulkimen, tähtäimen, laukaisimen ja takaisinkelausvivun käsittävä yläosa. Vesitiiviys varmistui o-renkaiden avulla. Kameran kuori oli peitetty harmaalla hylkeennahkaa jäljittelevällä pinnalla. Pakkauksen mukana tuli linssin suojus sekä vedenalainen tähtäin. Lisävarusteina oli saatavilla nahkakotelo ja vedenalainen salamalaite.
Calypsossa oli Jean de Woutersin keksimiä ainutlaatuisia patentoituja ominaisuuksia kuten yhdistetty filminsiirto- ja laukaisinvipu. Objektiivin etäisyysasteikossa oli kätevä syvyysterävyyden osoitin, jonka lukema määräytyy valitun aukon mukaan. On varsin yleinen harhaluulo, että Calypso olisi Jacques Cousteaun keksintö ja kehittämä, mutta se ei tosiaankaan pidä paikkaansa.
Vuonna 1963 La Spirotechnique myi Calypson patentin ja oikeudet Nikonille Japaniin ja seuraavana vuonna myös Jean de Wouters muutti Japaniin avustamaan Nikonin insinöörejä. Jotain vielä parampaa oli odotettavissa.
NIKONOS
Nikon toikin markkinoille ensimmäisen japanilaisen vesitiiviin kameran Nikonos elokuussa 1963. Sen vesitiiviys oli taattu 50 m:n syvyyteen asti. Kamera oli Calypson kaltainen, mutta objektiivi oli vaihdettu Nikonin omaan W-Nikkor 2.5/35 mm:n linssiin. Hylkeennahkaa jäljittelevästä pinnasta oli myös luovuttu. Kameraa suositeltiin sukeltajien lisäksi myös purjehtijoille, kalastajille, pelastustyöntekijöille, poliisille, vuorikiipeilijöille, metsästäjille jne. Nikonos saikin varsin suuren suosion vaikeita olosuhteita kestävänä joka-sään kamerana.
Vuonna 1965 tuli myyntiin lisävarusteena laajakulmaobjektiivi UW-Nikkor 3.5/28 mm, joka vakio-objektiivista poiketen soveltui vain vedenalaiseen käyttöön. Siihen oli lisäksi saatavana oma va-tähtäin. Laajakulmaobjektiivi oli tervetullut lisävaruste vedenalaisille valokuvaajille tehden syvyysterävyyden parantuessa etäisyyden säädön helpommaksi.
Nikonos II tuli myyntiin toukokuussa 1968. Samaa kameraa myytiin Euroopassa nimellä Calypso/Nikkor II johtuen nimien ”Nikon” ja saksalaisen ”Ikon” samankaltaisuudesta. Kameraan oli tehty joitakin muutoksia kuten parannettu takaisinkelausvipu ja selvempi syvyysterävyyden asteikko. Kesäkuussa 1972 Nikon toi markkinoille ainutlaatuisen super-laajakulmaobjektiivin UW-Nikkor 2.8/15 mm sekä siihen sopivan optisen tähtäimen. Myyntiin tuli myös Nikkor 4/80 mm kauko-objektiivi, joka soveltui niin maanpäälliseen kaukokuvaukseen kuin vedenalaiseen lähikuvaukseenkin.
Kesäkuussa 1975 tuotiin markkinoille Nikonos III, jota pidetään parhaana mekaanisesti toimivista Nikonos -kameroista. Siinä oli parempi takaisinkelaus ja salaman liitin. Filminkelauksessa oli nyt hammaspyöräsysteemi, joka piti kuvien eäisyyden toisistaan samana. Kamera oli myös vähän isompi ja se oli paremmin viimeistelty verrattuna aikaisempiin malleihin. Kamera oli viimeinen sarjan mekaanisesti toimiva Nikonos. Oli tulossa suurempi muodonmuutos.
AUTOMAATTINEN NIKONOS
Heinäkuussa 1980 myyntiin tuli aivan uudenlainen Nikonos IV-A. Se sisälsi automaattisen valotuksen, jolloin kuvaajan säätäessä aukon kamera valitsi oikean suljinnopeuden. Kameran valitsemaa valotusta pystyi myös muuttamaan säätämällä ASA-filminherkkyysvalitsinta, minkä toimenpiteen oli mahdollista tehdä myös veden alla. Kamera ei enää ollut kolmiosainen kuten edeltäjänsä, vaan filmin pystyi laittamaan kameraan yksinkertaisesti avaamalla kameran takaluukun. Lisävarusteena saatava elektroninen salamalaite oli myös täysin automaattinen.
Nikonos V tuotiin markkinoille huhtikuussa 1984. Siinä oli edeltäjänsä tavoin automaattinen valotus valiten oikean suljinnopeuden. Valotusta pystyi myös säätämään itse kameran tähtäimessä näkyvien vilkkuvien valotusarvojen mukaan. Kameraa oli saatavilla kahdella eri värillä: oranssi ja vihreä. Nikonos V oli lujatekoinen ja hyvin suosittu kamera sukeltajien keskuudessa. Sitä valmistettiin aina syyskuuhun 2001 asti.
Nikon valmisti vuonna 1982 em. automaattisiin Nikonos -kameroihin hieman isomman uudistetun 15 mm:n laajakulmaobjektiivin, joka sopi yhteen näiden mallien sähköisiin komponentteihin. Vuonna 1985 myyntiin tuli myös uusi UW-Nikkor 2.8/20 mm objektiivi, joka sopii kaikkiin Nikonos I – V -kameroihin.
Vuonna 1992 Nikon esitteli markkinoille vielä yhden mallin Nikonos RS, joka oli oikea va-kameroiden Rolls Royce. Se oli ensimmäinen sukeltajan kamera, jossa oli mm. automaattinen tarkennus ja neljä eri ohjelmaa. Kameran runko painoi 2,1 kg ja painekestävyys oli aina 100 m asti. Objektiivien kiinnitys oli erilainen, joten aikaisempien mallien linssit eivät olleet yhteen sopivia sen kanssa. Erinomaiset ominaisuudet näkyivät myös hinnassa: pelkkä kameran runko maksoi 3400 euroa, vakio-objektiivi yli 1000 euroa ja salamalaite 1500 euroa! Korkea hinta olikin ilmeisesti syy, että mallia tehtiin vain muutama tuhat kappaletta valmistuksen päättyessä jo vuonna 1996.
VANHAT VA-KAMERAT KERÄILIJÖIDEN SUOSIOSSA
Nikonos -kamerat olivat aikoinaan kaikkein suosituimpia sukeltajien keskuudessa ja Nikon valmisti niihin monia erilaisia lisätarvikkeita kuten salamalaitteita, tähtäimiä, lähikuvausjärjestelmiä, linssinsuojia, kantolaukkuja ja suodattimia. Myös muut valmistajat kehittivät erilaisia lisävarusteita. Esimerkiksi Nikonoksen 35 mm:n objektiivin eteen kiinnitetyllä lisäkkeellä vakiolinssi pystyttiin muuttamaan laajakulmaobjektiiviksi.
Nikonoksen ensimmäisiä malleja käytettäessä ongelmana oli oikean valotuksen säätäminen. Vaikka monet yksinkertaisesti arvioivat valotuksen arvot, parhaaseen tulokseen päästiin valotusmittarin avulla. Nikonos valmistikin 1970-luvulla koteloa analogiselle Sekonic Auto-Lumi Model L-86 -valotusmittarille. Yksinomaan vedenalaiseeen käyttöön valmistettu patterilla toimiva Sekonic Marine Meter II oli myös suosittu antaen tarkan valotuksen heikossakin valaistuksessa.
Vanhat Calypso ja Nikonos -kamerat ovat viime vuosina tulleet keräilijöiden suosioon. Ilmiöön vaikuttaa myös vanhoihin analogisiin kameroihin herännyt yleinen kiinnostus. Vaikka digikameroiden yleistyminen oli varmaankin suurin syy Nikonos -kameroiden suosion laskuun, tänä päivänä monet haluavat kuvata jälleen perinteiselle filmille. Vanhaa Nikonosta ei kuitenkaan voi viedä veteen ilman kaikkien sisällä olevien (10+ kpl) o-renkaiden vaihtoa. Ko. työn pystyy tekemään Texasissa sijaitseva Southern Nikonos Service Center (www.southern-nikonos.com).
Paras paikka löytää vanhoja va-kameroita on mielestäni Ebay-verkkokauppa. Siellä myydään jopa aivan käyttämättömiä Nikonos IV-A ja Nikonos V -kameroita sekä objektiiveja. Huonointa laatua oleva tarjonta näyttää olevan amerikkalaisilla myyjillä ja kaikkein laadukkain japanilaisilla. Japanilaiset ilmeisesti käsittelevät kameroitaan kaikkein hellävaraisimmin.. Myös Calypso -kameroita on kaupan, mutta laatu ei ole kovin hyvä ja hinnat ovat varsin korkeita. Vuonna 2008 aivan käyttämätön Calypso valmistajan laatikossa myytiin nettihuutokaupassa 12.100 dollarilla! Oli kysymyksessä sitten vanha hyväkuntoinen kamera, sukeltajan kypärä tai regulaattori, keräilijät ovat havainneet historiallisten sukellustarvikkeiden arvon.
Vedenalaisten kameroiden tekniikka on historian saatossa kokenut huiman kehityksen. Kun Louis Boutanin valmistama ensimmäinen va-kamera painoi huimat 400 paunaa, tänä päivänä Gopro Hero 8 painaa 126 grammaa! Sukeltajan halu näyttää vedenalaisen maailman ihmeitä ihmisille on kuitenkin säilynyt ennallaan. Siis kamera mukaan veden alle – ehkä seuraavalla sukelluksella onnistut nappaamaan kuvan tai videon, jota kaikki ihailevat!