Category: Sukellusvarusteet

Historiallisia sukellusvarusteita. Hengityslaitteita, pukuja, nosteen hallinnan apuvälineitä, mittareita, lamppuja ja kaikkea muuta mahdollista.

Märkäpuku – merkittävä keksintö sukelluksen historiassa

Kun ensimmäisiä moderneja hengityslaitteita kehitettiin 1940-luvun alussa, sukeltajilla ei ollut käytössään mitään kunnollisia sukelluspukuja. Altistuminen kylmälle oli yleistä ja toisinaan hyvin vaarallistakin. ”Ja silloin se tapahtui. Niin äkkiä, etten ehtinyt edes mitään huomata, menin tiedottomaksi. Jos olisin siinä tilaisuudessa menettänyt henkeni – ja niinkuin seuraavasta näkyy, ei todella paljonkaan puuttunut – en olisi, niin sanoakseni, …

Jatka lukemista

Kadonnut kamera

Ensimmäinen vedenalainen kamerani oli omatekoinen kapistus, jolla tallensin Tampereen Pyynikin uimahallin vedenalaisia maisemia 1960-luvun lopulla. Kamera koteloineen kuitenkin katosi vuosien saatossa. Pari kuvaa kotelosta sekä muutama kuva veden alta palauttaa mieleen nuo ajat. Joskus vuoden 1969 aikoihin olessani 13-14 vuotias sain ajatuksen, että vedenalainen kamera olisi mielenkiintoinen juttu. Olin vuoden 1968 elokuussa hankkinut paineilmalaitteen, jota …

Jatka lukemista

Sukelluslaitteiden lähihistoriaa

Laitesukelluksen pioneeri Jacques Cousteau ja insinööri Emile Gagnan ovat saaneet nimensä historiankirjoihin modernin regulaattorin kehittäjinä. Keksintö mahdollisti omavaraisen, pinnalta riippumattoman sukelluslaitteen käytön. Kehitystyötä on kuitenkin tapahtunut jo paljon aikaisemmin. On syytä palata yli sata vuotta taaksepäin.

Jatka lukemista

Pingvin U1 sukeltaa jälleen

Olemme aiemmin kertoneet Lahden Pingviinien puolikuivasta sukellusveneestä Pingvin U1, joka mahdollisti kuivan kupunsa vuoksi esimerkiksi puhelinyhteyden pohjalle. Nyt sukellusvene on puolen vuosisadan varastoinnin jälkeen kunnostettu ja Yleisradio on julkaissut asiasta pitkän ja mielenkiintoisen artikkelin. Katso Ylen Areenassa oleva video Alla edellinen sukellus Uuden version vesillelasku Päivitys 2022-08-29: Mistä idea ja rakennusohjeet ehkä alunperin saatiin? Eräs …

Jatka lukemista

Sukeltamista historiallisilla välineillä lauantaina 19.9.2020 Turussa

Kaikki sukeltamisen historiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita lauantaina 19.9. järjestettävään historiallisten välineiden kokeiluun Turun uimahallissa sekä sen jälkeen järjestettävään kokoelmien ihailuun ja luentoihin. Sukelluskokeiluun osallistuminen ei edellytä laitesukelluskorttia. Ohjelma Lauantaina 19.9.2020 9.00 – 12.00 Sukeltamista Turun uimahallissa. Kokeiltavana alta avoin puukypärä mallia ”Ekholm”, kokokasvonaamareita, kaksiletkuinen Mistral -annostin, sekä aikanaan maailman pienin hengityslaite Alice. Voit ottaa mukaan …

Jatka lukemista

Historiallista sukellusta Turussa

Sunnuntaina 16.8.2020 suuntasimme Turun Samppalinnan maauimalaan esittelemään ja kokeilemaan historiallisia sukellusvälineitä. Mukaan tuli niin ruotsalaista mallia oleva puukypärä kuin Siebe-Gorman -merkkinen raskassukeltajan varustuskin. Kypärävarustus edustaa 1800-luvun ammattisukeltamista. Raskassukeltaja on nykyajan termi. Muinoin puhuttiin vain sukeltajista. Ensimmäisenä veteen mentiin alta avoimella puukypärällä. Sukelluksesta kiinnostunut yleisökin pääsi kokeilemaan kypäräsukellusta. Päivän ensimmäinen kokeilija valmistautuu. Kypärän nokkaluukku on vielä …

Jatka lukemista

Vedenalainen valokuvaus ennen vanhaan

Vedenalaisen valokuvauksen historia on melkein yhtä vanhaa kuin valokuvauksen historia. Siinä hyvin merkittävää sijaa näyttelevät ranskalainen Calypso sekä japanilaiset Nikonos -kamerat. Teksti ja kuvat Pekka Lahtinen Englantilainen William Thompson valmisti ensimmäisen vedenalaisen kamerakotelon vuonna 1856. Hän ei itse kuitenkaan ollut sukeltaja vaan kamera laukaistiin veden pinnalta vedetyllä narulla. Thompsonin ottamat ensimmäiset vedenalaiset valokuvat eivät valitettavasti …

Jatka lukemista

Historian siipien havinaa: Siebe-Gorman-sukelluskypärä kokeiltavana

Tässä lyhennelmä jutusta, joka julkaistiin Urheilusukeltaja-lehden numerossa 1 / 1988. Tekstin tiivisti ja muokkasi alla näkyvään muotoon sen alkuperäinen kirjoittaja Erkki Siirilä. Tapahtumapaikka oli Upinniemen sotasatama, jossa olin aiemmin suorittanut monet Laivaston sukeltajakurssi 31:n harjoitukset. Lupaus kypäräsukelluksesta osana kurssia oli kuitenkin jäänyt Merivoimilta lunastamatta. Siispä entinen kouluttajani Mauno Kaivo lupautui ystävällisesti järjestämään kokeilun. Sukelluksen toteuttamisajankohdaksi …

Jatka lukemista